sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Day 25

Mustelmaisia moikkauksia kaikille!

Vihdoin pääsimme tykittämään stuntteja omalla ajalla. Eli keskityimme viikon ennen karsintakilpailuja vain omiin GorillaZ treeneihin. Karsintakilpailut menivät loistavasti Gorillojen osalta. Eli saimme tehtyä puhtaan ohjelma, muutamaa eriaikaisuutta lukuunottamatta. Kaikki stuntit ja pyrtsit meni. Kiitos siitä kaikille Gorilloille ja valmentajille. Oli mahtavat kisat ja hieno reissu!

No niin pompataan asiaan eli day 25 paristunt treeneihin. Pidimme hieman kevyemmät treenit koska olin juuri toissapäivänä käynyt hierojalla. Hieronta jossa kävin ei ollut aivan tavanomainen (eikä härski) hieronta. Vaan lihaslukkojen ja hermopuristeiden avaaminen. Joka sattui aivan maan perk****sti! Kädet, kyljet ja alaselkä on aivan mustelmilla. Mutta käsiin tuli suunnttoman paljon liikkumatilaa. Eli kun mulla (mika siis) on ollut hieman ylävartalo (käsien lähinnä) venyvyyden kanssa ongelmia, niin hieronnassa (kidutuksessa) avattiin lihaslukot ja hermolukot. Ja ne ei ihan helpolla auennu. Vaan kyllä siinä Ville (hieroja) käytti kunnolla voimaa. Repi ja runnoi kädet ja selän auki. Voin kyllä myöntää että pitkästä aikaa pääsi muutama kyynel siinä käsittelyssä. Noh, anyway tästä syystä day 25 treenit olivat enemmänkin yksittäisten stunttien treenit. En uskaltanut lähteä koko ohjelmaa tekemään ettei paikat mene uudestaan jumiin.

Aloitimme normaali lämmittelyllä, eli perus tossi exit ja libet. Saatiin pikkuisen hikeä päälle. Päätimme hieman ajan puutteen takia vaan sitten tehdä yksittäin eri stuntteja tulevasta ohjelmasta. Ekana sitten oli flikki ylös blokkiin. Naps naps. meni ihan mukavasti. Tässä vaiheessa huomasin kuinka paljon omat kädet pääsivät liikkumaan, tossit ja stuntit tuntuivat hälyyttävän kevyiltä. Vaikka Mija sanoikin että on painava olo (Mijasta ei kyllä painavaa saa kirveeelläkään).
Jatkoimme full upin tekemistä suoraan vasemmalle cupieen ja tic toc oikea cupie siitä joustaa alas käsinseisonta josta joustaa suoraan blokkiin. Sekin meni ERITTÄIN hyvin. Jotain jompikumpi on tajunnut ko. stuntissa. Se nimittäin menee erittäin hyvin, koska saan haettua sen helposti niin että se jääv useinmiten ylös exi tasolle.

Noh, kyllä me pikkauisen kikkailtiinkin treeneissä. Saatiin nimittäin idea että koitetaan puolivolttia suoraan vaakaan. Damn! Se ei niin nätisti mennyt kuin sielumme silmin näimme. Mutta ei paniikkia. Koitimme jotain vieläkin eriskummallisempaa sen jälkeen. Teimme kokeilu mielessä vaaka tic tocin. Joka näyttää suht hassulta. Se ei niin nätisti myöskään mennyt, enkä ole pahemmin sitä missään nähnyt miten se pitäisi tehdä. Uutta yritystä kehiin kun seuraavana kerran treenataan. Tähän kohin loppui treeniaika, kun Mija oli sopinut että lähtee ,harvinaista kyllä, hieman aikaisemmin kisahallilta kotiin.
Teimme pienen sopimuksen Mijan kanssa. Pyrimme tekemään n. 40 kertaa puhtaan pariohjelman ennen SM kisoja. Pyrimme kuvaamaan ja kommentoimaan onnistumisia ja epäonnistumisia tänne mahdollisimman hyvin.

Kiitos jälleen kaikille jotka auttoivat ja spottasivat meidän treenailua.


Ja erityis kiitos kaikille blogimme lukijoille. Te motivoitte meitä treenaamaan ja onnistumaan. Kommentoikaa ja antakaa palautetta. Sana on vapaa :D

Videossa eka pikkasen materiaalii karintakisoista ja sitten myös melko niukasti day 25 treeneistä!

4 kommenttia:

  1. jeeeeee uus postaus :)))oisko mitenkää mahollist et kertoisitte aika tekstin alussa kumpi kertoo ku mä aina ite eka etin jostain tekstin keskeltä /lopusta kumpi kirjottaa ni se säästäis aikaa:))

    VastaaPoista
  2. mikä on muuten tosta ohjelmasta teidän lemppari ja ei niin kiva stuntti ? (:

    VastaaPoista
  3. 21.11. klo 22:44 kirjoittanut anonyymi. Loistava idea. Day 26 updaten kanssa ilmoitamme alussa kumpi on kirjoittanut sen.

    Anonyymi nro 2. Hauska kysymys :D Oma lempistuntti on joko full up vasen cupie tai sitten puolivoltti blokkiin. Ei niin kiva stuntti on varmaankin kässäristä (käsinseisonta) blokkiin.

    -Mika

    VastaaPoista
  4. Hmm... mulla lemppari on ehkä alun flikki ylös :D tai puolvoltti! heh, ne on kivoi kun ite pääsen paljon pyörimään :D
    -Mija

    VastaaPoista