perjantai 23. heinäkuuta 2010

Day 5

Torstaina treenattiin kisiksellä (Töölön Kisahalli) ja teemana oli taas sitten perus stuntit. Perus stuntit on siis sellasia helpompia stuntteja jotka pitää ekana osata ennen kun treenaa vaikeampia. Meijän tarkotuksena on treenata n. kolme kertaa viikossa, joista yhdessä tehdään eniten vaikeita ja uusia juttuja ja joihin tarttee paljon spottereita (Kavereita jotka varmistaa että päällinen ei mätkähdä maahan jos pohja ei jostain syystä saiskaan sitä kiinni :) ja yhdessä treenissä treenataan vaan sellasia perus stuntteja jota jo osataan hyvin ja hiotaan täydellisiks niin ettei tuu askeltakaan mihinkään suuntaan ja että menee saman lailla vaikka kymmenen kertaa putkeen. Tarkotuksena on tietty sitten loppupeleissä kun aletaan rakentamaan kisaohjelmaa niin saada niistä vaikeemmistakin jutuista sellasia :)

Nää torstain treenit ei alkanu mun (Mijan) puolelta mitenkään mahtavasti kun bussiin istuuduttuani huomasin että kameran muistikortti oli jääny kotiin! Jotta meijän lukijat ei joutuis vaan lukemaan meijän treeneistä vaan sais jotain video matskuu myös, ni päätin mennä sitten ostamaan uuden muistikortin ja pääsin useiden kömmähdysten kautta kisikselle varttia yli seittemän.. JA SITTEN se muistikorttikaan ei suostunut aukemaan sieltä boksistaan missä se oli myyty ! Mutta onneks Eetu (Eeva Jokela, Helsinki Angels) oli siinä hengaamassa ja ihanana enkelinä auttoi repimään boksin auki kun mä vaihdoin kenkiä :) Kiitos EETU!!

Treenit kun alko, vaikka vähän myöhässä alkokin, ni oli tuottavat. Aluksi me videoitiin sellanen perus paristunt video, joka sitten lisätään tollaselle toiselle sivulle jonka otsikko on 'paristuntit?'. Se on niitä varten jotka ei ehkä oo niin tietoisia cheerleadin lajista, ja myös ihmisille jotka on tietoisia lajista mutta ei ehkä niistä termeistä mitä seka-cheerleadingissä käytetään tai funky teamissä, mutta toi varmaan selkeyttää sitten pikkasen :) Ekaa kertaa koitettiin myös pistää musiikkia tohon videoon, en kyllä vielä tiiä että mistä saadaan ne videon äänet sitten pois että ne vielä kuuluu taustalla!

Videossa on ensin tossi käsille ja sitten exi, takaisin käsille ja libbe, takaisin käsille ja stretsi, takaisin käsille ja cupi, ja takaisin käsille ja torchi. Hauska juttu oli että kun päätettiin että tehään tollanen video perusstunteista ni huomattiin että meillä oli molemmilla just harmaa paita ja tummat shortsit, ihan kun oltais ennalta sovittu :D! Ja se on ihan kivannäkönen siinä videollakin että näyttää kun olis 'dresskode'.

Mutta, ton stunttisarjan jälkeen kuvattiin sitten vielä toss & go exi, jonka erona on vaan se, että tossi ei pysähdy käsille vaan jatkuu suoraan ylös. (Tossi on siis se, miksi kutsutaan kun poika heittää tyttöä ylöspäin ja käsille on hartia-korkeus kun tyttö seisoo pojan käsille :):)) Sen jälkeen kuvattiin tossi suoraan ylös cupiin, eli tossi cupi ja vielä vasemmalle kädelle eli tossi vasen cupi. Tän jälkeen kuvattiin vielä jalanvaihtoja ja kierreylösmenot. Videolta näkyy :)

Näiden perusstunt kuvausten jälkeen haluttiinkin sitten taas treenata rewindiä. Me ajateltiin että senkin olis voinut pistää siihen videolle, mutta sitten siinä oli sen verran ongelmia, että keskityttiinkin vaan treenaamaan tätä stunttia. Siinä on NIIN paljon muistettavaa niin pienessä ajassa molemmilla ihmisillä että se on vaikee tehdä silleen 'puhtaasti'. Eli mitä mä tarkotan on, että voidaan varmaan kymmenen tehä putkeen sellasta joka taistellaan ylös tai sellasta joka ylös tullessa käy hartiatasolla, mutta me halutaan treenata nytten se sellaseks että se tulee korkeelta ylhäältä niin ettei Mikan kädet mee ollenkaan koukkuun ja että se menee niin joka kerta! Mutta se tarvii vaan paljon toistoja ja mielikuvaharjotuksia että pikkuhiljaa alkaa automaattisesti tekee sitä oikein eikä tarvitse miettii että mitä tekee.

Rewindeja (volttia ylös) me siis tehtiin aika paljon, lopuksi se parani hieman, mutta treenaaminen oli myös sen takia hieman hankalampaa että meijän varsinkin rewind expertti koutsi Nico (Nico Siekkinen, Gorillaz) oli puntilla eikä vahtaa meitä ja kertoo meille mitä me tehään väärin joka sekuntti :) Ja tän takii me jouduttiin jokaisen kerran jälkeen mennä katsomaan videolta että no, mitä tässä tehtiinkään !

Rewindien jälkeen tehtiin puolvolttia ylös muutama kerta ja vika niistä kerroista onnistu melko hyvin! Se oli toka kerta kun tehtiin puolvolttia ylös ja pikkasen kun sitä stunttia vielä tehään lisää, ni uskon että sekin hallitaan ongelmitta.

Ja sitten se full-up... kahissa vikoissa treeneissä se on mennyt hyvin ja nytte treenien aluks se meni hyvin ja nyt ajateltiin että tehään vielä full-up suoraan libbeen/libraan eli silleen että se tulee suoraan yhelle jalalle. Koitettiin pari, ja mä vedin jalan ehkä pikkasen liian aikasin siihen libra asentoon, mutta sitten meni yks ihan täydellisesti! Sitte koitetaan kuvata, mutta akku loppu. No, sitten jatketaan vaan tekemistä ja sitten siitä tuli taas vonkura siitä full-upista ja kun vaihdettiin tekemään sitä kahelle jalalle ni sekin oli hutera. Siinä vaiheessa alko vähän turhauttaa! Kun tuntee että tekee jotain väärin mutta ei sitten voi sitä korjata. No, lopuks taas saatiin se menemään paremmin! Mulla on ongelmana se että lähen pyörimään välillä liian aikasin mutta toivottavasti Day 6 ja full upit sopii paremmin yhteen :D:D

Seuraavat treenit on sitten toivottavasti sunnuntaina hietsussa kun on funky teamin joka vuotinen Stunt Fest. Mä oon kuullu huhua että alkais satamaan, mutta toivottavasti se on vaan huhua ja Stunt Festiä ei pidä perua! ! Niin, eli tosiaankin, se on tällanen kaikille auki oleva tapahtuma, jossa stunttaillaan, tehään heittoja, pelataan jotain pelejä ja pidetään kivaa. Se on kaiken ikäsille ja kaikista seuroista tuleville, joten kaikki vaan paikalle muutes! Linkki on tässä facebookin eventtiin:
http://www.facebook.com/#!/event.php?eid=102248229829546&index=1

Mutta näin, eli toivotaan hyvää säätä, but dont worry, me mennään sitten sisälle stunttaa jos sataa :D:D Luvassa on sitten lisää hiontaa sellasille stunteille jota ollaan saatu menemään muutama kerta, kuten rewind libbe ja stretsi, flikki ylös, ja ehkä tehään myös käsilläseisonta stunttia, jota ei olla kahteen vuoteen tehty :D Mutta, kuulemisiin!! Ja hei, ajattelin nyt kirjottaa hieman pitemmin, ni voi kommentoida että onko se parempi vai huonompi kirjottaa tällee vähän treenien ympäriltäkin !


Mija

5 kommenttia:

  1. Jos noita jaksotuksia jaksaisitte paremmin tehdä niin olis mukavampi lukea..

    VastaaPoista
  2. Hyvä kommentti! Nyt on korjattu selkeemmät kappalejaot, toivottavasti on mukavempi lukee! :) Ja nyt on testinä myös video siellä keskellä tekstii, jos sen sieltä huomais paremmin kun on tullut kommenttia että sitä ei oikeen löydä!

    VastaaPoista
  3. Oli hyvä tuo videon korjasu ja kappale jaot!

    Myös kivaa lukea tämmöistä pitempää teksitä : )
    Jatkakaa samaan malliin! : )

    VastaaPoista
  4. Onnee EM-kullan johdosta ! Ootte tosi taitavia ja toivon et pääsette sinne MM-kisoihin, teillä tosiaan tulee olemaan hyvät mahdollisuudet voittaa noilla taidoilla ja kehittymisvauhdeilla. Onnea ! =) Tykkään blogistanne, ja on hyvä kun selitätte mitä stuntteja videoissa näkyy! (::

    VastaaPoista
  5. Hei tosi kiva kuulla kommentteja! :) Ja kiitos Katru onnittelusta! Ja jos tulee jossain vaiheessa jotain kysymyksiä esim. että mitä ihmettä joku asia tarkottaa tai että mikä on joku stuntti TAI sitten ehdotuksia/toiveita että mitä stuntteja koitettais ni tänne vaan :D

    VastaaPoista