perjantai 4. marraskuuta 2011

Kuvia ja tietoa paidoista

Eli eilen saimme paidoista tehdyt testivedokset! Testivedokset tehtiin, jotta voitiin varmistaa että tietokoneella suunnitellut logot olisivat juuri niin mahtavat oikeassa elämässä ja paitaan painettuna kuin ajateltiin. (Ja että värit olisivat hyvät ja logojen koot erikokoisissa paidoissa) Että jännitti käydä hakemassa paitoja vielä kun ei ollut ihan varma että onko ne huikeat vai ei. No, NE ON!!! :D:D Ne oli vielä hienommat kuin mitä oltiin kuviteltu! :) Alla muutamat kuvat paidoista päällämme! Seuraavaksi sitten paidat painetaan ensi viikon aikana sellaisella aikataululla, että saamme ne Oulun karsintakisoihin mukaan. Karsintakisoissa paitojenjakopiste on Sportiron tiskillä. Siellä Mika koittaa päivystää mahdollisimman paljon varsinkin alkukisoista sillä Gorillat kisaa vasta päivän lopulla. Mijakin koittaa päästä piipahtelemaan paikalle, mutta Whitelighters kisaa saman päivän aikana kisojen alussa, joten kiirettä pitää!

Ja NIILLE TIEDOKSI, jotka eivät ehtineet tilata paitaa, tilasimme 80 kpl ekstroja, jotka on myös myynnissä samaisessa jakopisteessä, eli sieltä voi käydä ostamassa omansa käteisellä niin kauan kuin paitoja riittää :) Jos paidat pääsisi loppumaan niin varmaan otetaan sitten lisätilaukset vastaan kisoissa ja voidaan vaikka sitte järjestää jako uudestaan SM-kisoissa, kunhan kaikki saa sen paidan sillä se on NIIIN MAGEE!!! :D:D Paitojenjakopisteessä on myös myynnissä mahtavia paitaan sopivia Keep Working pipoja, eli jos haluu olla tosi cool, niin sellasenkin voi ostaa :D Tai siis...oikeestaan jos haluu olla tosi warm ku tulee talvi ja on kylmä ;) Pipo maksaa 15€. JA sitten vielä karsintakisoista voi bongata niitä rintamerkkejä, jota annetaan ilmaseks sen takia kun saatiin facebookissa rikottua 2000:nen tykkäyksen raha, JIHUU! :D Mutta siitä tulee tieto sitten vähän myöhemmin että mistä niitä saa, vai saako nekin siitä paitojenjakopisteeltä (onkohan toi yhdyssana? Paitojen punainen jakopiste.... Punainen paitojenjakopiste... paitojenjako punainen piste... haha, taitaa se olla... )

JA NIILLE jotka ei karsintakisoihin tule, ni me saadaan ne paidat varmaan torstai iltana tai perjantai aamuna ja lähetään kisoihin sitte perjantaiaamuna kymmenen aikaan, ni te saatte paidat vasta seuraavalla viikolla! Ehkä näillä näkymin ainakin torstaina 17.00-22.00 aikana ollaan sitten kisahallilla, mutta infotaan siitä sitten heti karsintakisojen jälkeen, mutta silti kaikille jaetaan ennen Semifinaaleja ;) :D

Ja sitten vielä ne kuvat:



8 kommenttia:

  1. hei, ootteko mikan kans esiintymäs funky teamin joulujuhlassa 17. päivä joulukuuta?

    VastaaPoista
  2. Tosi moni on menossa sinne ouluun meidän seurasta paljon joukkueita!

    VastaaPoista
  3. milloon päivitystäääää??:))))

    ps ostin ton paidan kisoista;) niiin hieno!

    VastaaPoista
  4. Tuleeko kisoista postausta?

    VastaaPoista
  5. Jos on sovittuna postitusta paidasta, milloin tämä ajankohtainen?

    VastaaPoista
  6. vinkkejä talent-finaaliin: enemmän akroa, kierrevoltti basket, toukkari! ja se juttu mikä oli funky hubassa et mika on heittämäs mijan ylös voltil mut sit meneeki makaa ja mija tekee ite voltin.. huumoria mukaan alkuesitykseen!

    VastaaPoista
  7. Joo munmielestä teijän ohjelma oli ihan täydellinen, mut ihan vaan cheerleadingiä harrastamattomien iloksi voisitte tehä esim. enemmän kolmikerroksisia pyrdejä, notkeustemppuja librassa ja just jotain huumoria. Kierrevolttiheitto ois kans makee. Ja jos Mika nostettais tyylii exiin! Kaikkee tosi erilaisen näköstä ja silleen...:) oon jo äänestäny teitä!!

    VastaaPoista
  8. Vastauksia kysymyksiin:
    Ei olla vielä ehditty miettiä funky teamin joulujuhlaa, sitä ennen vielä talent finaali ja sm-kisat!! Voidaan tietenkin yrittää ja kai me jotain nyt ainakin voidaan siellä esittää :):) Mutta ei ole lupaus!

    Postauksia tulee tosi harvakseen, meillä ei yksinkertaisesti oo ollu kauheesti aikaa kirjotella, sori siitä! :) Kiitos finaaliehdotuksista! :)

    VastaaPoista