tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ylen aamu TV

Heips,

Eli oltiin Mijan kanssa Ylen aamu TV:n kuvauksissa maanantai aamulla klo 8:00 aikaan. Ajateltiin pikkasen pistää ajatuksia ja tekstiä miten se meidän mielestä meni ja millasta se oli.


Ihan alkuun haluan sanoa, ettö oli suhteellisen mielenkiintoista tehdä stuntteja ulkona n. +15 asteeen lämpötilassa klo 8:30 aamulla.
Noh, ei se pahemmin tuntunut fiilistä haittaavan. Hieman oli vain juminen olo :)

Mija oli paikalla jo 7:40 ja pääsi meikkaajien käsittelyyn heti aamutuimaan. Ja kyllä ne kauniit meikit aikaan sai! Mun ei onneksi tarvinnu olla siellä niin aikasin, kun ei tätä naamaa meikeillä pelasteta :D :D
No okei, myönnetään kyllä ne mullekin jotain tököttiä naamaan laitto. Sano vaan että pohjameikkiä vain niin ei sitten kiillä niin pahasti telkussa. Hikihän siinä stuntatessa puski, niin en tiiä auttoiko ne meikit vai ei!??!?! Mulla siis.

Noh, klo 8:30 aikoihin siirryttiin ulos kuvauspaikalle. Ensimmäinen kohta jossa oli tarkoitus tehdä stunt esitys oli nurmikko. No, voitte vaan arvata oliko nurmikko hieman kosteä (täysin märkä) yön jäljiltä?!?!?!? Tehtiin muutama stuntti siinä nurmikolla ja todettiin että aikamoinen haaste on onnistua pitämään kaikki stuntit ylhäällä kun Mijan kengänpohjat ui vedessä. Ensimmäinen ajatus mikä kävi mielessä oli se, että mä vaan laitan tarpeeksi mannaa (Magnesiumia hierotaan käsiin kuivaamaan hikeä ja lisäämään otteen pitoa harjoitusvälineestä, eli Mijan kengästä.) käsiin ja koitan vaan pitää stuntit ylhäällä. Eipä auttanu, liukasta oli silti.
Seuraava kikkakutonen joka oli Mijan ritarillinen idea oli laittaa Mija huppari (mulla ei ollu mukana, olisin muuten tarjonnut omaa) maahan ja tehdä stuntit sen päältä. Se toimi melko hyvin, mutta kun stuntin pomppas alas niin se ei ihan osunutkaan siihen huppariin...
Joten back to the drawing board....
Päätettiin kysyä kuvaajilta, ettö voidaanko tehdä stuntit asvaltilla? Ja se sopi. Ei muuta kuin asvaltille ja stuntteja lämppäämään. N. 1,5m leveä asvalttipolku jolla tehtiin stuntit oli leivästi ylämäkeä. Se anto pienen extra mausteen siihen  miten esim. puolivoltti (stuntti jolla aloitettiin MM ohjelma) piti tehdä. Noh, aika nopeasti saatiin kaikki stuntit lämpättyä ja olikin jo kuvauksen aika.

Itse stuntti kuvaus kohta meni melko nopeasti josta siirryttiin suoraan haastatteluun. Eli kaikki kuvattiin suorana lähetyksenä, joten virheille ja jäätymisille ei ollut varaa.
Itse haastattelu meni meidänkin mielestä ihan hyvin. Saatiin kerrotua melkein kaikki mitä oli tarkoitus.
Kaikin puolin oltiin todella tyytyväisiä kokonaisuuteen. Meitä haastatellut toimittjakin oli erittäin tyytyväinen :D

Tossa linkki siihen aamutv:n videoon:
http://areena.yle.fi/video/1308554145352?ns_campaign=social-media&ns_mchannel=facebook&ns_source=like&ns_fee=0&cmpid=yes


Joten ei muuta kuin Keep Working  :)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Season 2 alku

Eli joo, mä en nytte tiiä että pitäiskö sitä alkaa numeroimaan taas näitä treenejä vai ei vai updeittailla vaan randomista vai mitä tehä, vielä pikkusen sellanen fokus eli päämäärä puuttuu :) Ehkä nyt on silleen random päivityksii vielä ja sitte ku taas tavotellaan jotain ni alkaa taas countdown :D:D:D hehe, siis ens MM? :D

Mutta tässä oon koonnu tällasen videon vaan materiaalista mitä ollaan vähän tehty MM-kisojen jälkeen! Ja näkyy vähän uusia juttuja jota on harjotuksen alla! Aika randomiti siis ollaan treenattu, enemmänki vaa oltu esityksissä tai valmentaa tai jotain ja sitten siellä stunttailtu eikä niin super treenejä. Kaks kertaa ollaan oikeesti vasta päästy TREENAAMAAN. Mutta sitte oltiin vetää leriri norjassa ni siellä tehtiin stuntteja ja sitte ku oltiin yuormove tapahtumassa ni siellä stunttailtiin jne.

Tos videolla kyl näkee myös aika paljon mitä ollaan tehty, et double up on kovasti mielessä (eli kaks kierrettä). Me tehään se nyt oikeestaan niin että on straddle double up, eli et mä avaan jalat eka x:äks ja sitte teen kierteet. Se oli alunperin kiva sen takii ku oltiin tehty sitä straddle ball stretsiä ni ajotus oli aika hyvä straddle yhen kierteen kanssa :) Sen lisäks se pyörii myös ihan sika paljon nopeempaa ku see enemmän vauhtia ku vetää jalat yhteen X:sästä ku jos ne olis kokoajan yhess! Pari kertaa ollaanki onnistuttu tossa stuntissa, mutta ihan vaan pari! Eka kerta näkyy tossa videossa heti, VITSI SE ON KYL MAGEEN NÄKÖNEN!! heh, toi oli heti meijän joukkuekisojen jälkeen seuraavana päivänä ku mentiin stunttaa jenkkien ja saksalaisten kaa. Ku näytin mun kameralta tota videoo sen jälkeen meijän jengiläisille ni ne kysy, et 'kuka täs tekee' tai 'kenen kaa sä teet ton' haha, ja sit olin vaan et no minkä ja Mika tai et, Mikan kaa ja kaikki oli et mitä ihmettä!! wtf?!? D:D Et oli se muillekkin semi yllätys :D niinku oli meillekki et meni ;) Mut sitte koitetiin parit doubleupit ku oltiin kisiksellä ja ei sitte taas menny, se oli jotenkin (minä siis olin) vinossa vähän tai sitte Mika ei saanu otteita. Huh, mä en ees viittis ajatella että miltä se näyttää Mikalle ku tollanen stuntti pyörii sun pään yläpuolella ja sinne pitäis vielä sormetki sutasta sekaan :D:D Mut sitte taas Norjassa saatiin se menemään! (se on ku meil on vaaleensiniset paidat!) Vielä pitää saada onnistumaan Suomessa :D:D mutta ei kai se muuta vaadi ku treeniä! Se olis tosi magee jos sen sais SM-ohjelmaan!! :D:D

Sitte toinen stuntti joka on meitä nyt oikeesti yllättänyt on rewind cupie. Me oltiin onnistuttu siinä aikasemminki mut tosi vähän.. No nyt MM-kisojen jälkeen se on tosi tosi tosi paljon parempi! Ei se vieläkään oo mikään stuntti jota osataan super hyvin, mutta paljon paremmin kun ennen :D:D:D Varmaan just vaikuttaa että se rewind oli kisoissa ihan vikana ja siitä tuli tosi varma ja sitte myös ku meil oli se kässäri cupie, ni Mika treenas kokoajan kumminki akrobaattisen liikkeen kiinniottamista cupieen. Ni nytte se rewind cupie on vaan 1+1 ja PUM, se menee :D:D:D Sitte pitää vaan lähtee treenaa rewindii stretsiin tai libraan ja pistää ne kaks yhteen et MM-kisoissa vois ehkä jo tehä esim rewindin YHENKÄDEN libraan tai stretsiin.. ouuu-oo, SE OLIS TOSI MAGEETA!!!!! :D:D:D

No sitte ollaan myös just funky hubaa varten ja muutenki vaan tehty hauskoja stuntteja, kuten tossa videolla näkyy: full up chair.. ja Nita huuteli että tehkää tupla alas, mutta heh, ei viel näyttäny se ykkönenkää kunnolla onnistuvan ku se näytti enemmänkin joltain 'lahna' alastulolta ku kierteeltä jonka sieltä vetäsin :D:D:D Ja sitte tehtiin toi 'genie' eli et Mika tossaa mut sen olkapäille ku sil on kädet ristissä tossa edessä (vikat jutut videolla)! Se video meni sen takii vähän pilalle ku mä lopetin sen musiikin jotta meijän äänet kuuluis, mut sitte mä olinki pistäny sen äänettömälle sen videoklipin... Anyway, se oli vaan aika hauska ku ollaan jalanvaihdon jälkeen siel ylhääl ja mun kädet on silleen 'pakkopaidassa' halaamassa itteäni ja Mika oli pikkasen epävarma että tehäänkö fullaround vai ei! Mä halusin koittaa että onnistuisko se ilman käsii. Vastaus: ei vielä! :D

Oh well, sellasia kuulumisia nyt vähästä aikaa! Tosi kiva päästä nyt kunnolla stunttaa lisää!! :D:D JAAA tässä on video:
musa: Finger Eleven - Living in a Dream

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Elite Staff Show

Elite on Saksassa toimiva cheerleading firma ja ne järjestää erilaisii kisoja myös Saksassa. Viime viikonloppuna oli Elite Cheerleading Championships botrropissa, Movie Worldissä lähellä düsseldorffia Saksassa, siel on jotkut Suomalaisetkin joukkueet kisannu edellisinä vuosina. Ne järjestää aina noiden kisojen aluks Staff Show, joka on ohjelma/esitys, jonka niiden valmentajat tai muuten vaan kutsuvieraat rakentaa kasaan :) Me ollaan molemmat kauan aikaa sitte oltu Mikan kaa valmentaa Elitelle, Mika joskus ... 4 vuotta sitten ja mä olin kuukauden valmentaa siellä koht kolme vuotta sitten.

Tänä vuonna ne sitten pyys meitä tulemaan sinne Staff Showhun esiintymään. Siihen liitty eka yks viikonloppuleiri jollon tutkitaan mitä voidaan tehä, rakennetaan se koreografia ja parit ja ryhmät ja treenataan ohjelma ja sitten toinen viikonloppu kun on ne kisat ja esitetään se ohjelma. Suureksi harmiksi Mikalla oli sen treenileirin aikaan just meijän jengiläisen Iiron (Sport Iro) polttari jota ei tietenkään haluu/voi jättää väliin. No, sitte pikkasen mietittyä mä päätin kumminki mennä sinne edustamaan MikaMijaStunsia :D ja se oli kyllä sen arvosta!! Ens vuonna sitten toivottavasti Mikakin pääsee mukaan! Ajattelin nyt kirjottaa vaan tällasen päivityksen siitä, koska se on myös yks syy että ei olla päästy nyt treenaamaan ja myös liittyy kumminkin meihin ku meijän olis molempien pitäny mennä sinne :D:D Siellä oli myös 4 jätkää jenkeistä, kaks tyttöö englannista, kolme slovenialaista ja sitten saksalaisia!

Se treenaaminen oli kyllä aika hauskaa treenata: Saavuin saksaan perjantai illalla joskus yhentoista aikaan ja lauantaina oli treenit puolpäivästä seiskaan ja sitte jäätiin joidenkin kanssa sitten stunttailee. Sainki taas hyvii vinkkei lisää joihinkin juttuihini jota ootan jo innoissani sormet hyysyten että päästään käyttää Mikan kaa! :) Varsinkin siihen yhen käden rewindiin :) Sunnuntaina oli sitte taas treenit ysistä kolmeen ja sitte nopeesti taas lähtö lentokentälle, ku mun lento lähti takasin Suomeen kuudelta! Ja ku normi leirillä on silleen, että treenataan jotkut treenit, sitte pidetään tauko, syödään jne. kai moni on ollu esim vierumäellä ku on treenivuorot ja muuten hengataan ruuan jälkeen ja syödään usein? heh, no, meil oli vaan treenii treenii ja juomataukoi oli muutama! Muuten sitte treenailtiin ja sitte lounastauko oli ehkä joku puoltuntii! Ja sillon syötiin juustohampurilaisii jota muutama organisoija kävi hakee meille :D:D Eli kunnolla treenattiin!! Ja jokainen haluski tehä sen ja ymmärs että meil ei oo kauheen paljoo aikaa treenata koko ohjelma ja saada ryhmät valmiiks jne!

...Ku mä olin omissa gorilla treeneissä maanantaina ni lihakset oli NIIIIN kipeet ku ei oikeen oo kauheesti tullu treenattuu MM-kisojen jälkeen vielä :D:D Vatsalihakset oli superkipeet yhen käden rewindeistä ja jopa ylö hyppääminen sattu vatsalihaksiin!! :D:D

Perjantai aamuna sitten lähin taas saksaan uudestaan ja perjantaina treenattiin vielä siellä kisapaikalla viidestä illalla n. puol kymmeneen. Ne ajat ei ollu tarkkoja treeniaikoja, enemmänki vaan 'as long as it takes' että saadaan ohjelma tehtyy!! Se oli kyl aika jännää sen takii ku ei oltu tehty muuta kun joku viis kertaa se koko ohjelma ja treenejä oli niin vähän että miten se sitten menee se ohjelma! Onneks mul meni kaikki, wohoo :D:D Mul oli siin ohjelmassa kolme heittoo: Xout tupla, tuplakierrevoltti ja Pike-split-kierre. Sitte yks pyrtsisarja joka oli arabivoltti rewind 2-2-1 pyrtsiin (numerot kuvaa ihmisii jotka on siis päällekkäin, eli toi on iso A(Big A)). Sitte oli stunttisarjat, jossa oli flikki ja kässäri-stuntti ja vaaka tupla ja sitten oli toinen stuntti joka oli tossi cupie ja fullaround. Ihan hyvää settiä siis :D Harmi vaan että ei ollu ihan aikaa saada kaikkee samannäköseks ku piti vielä keskittyy siihen et jutut meni ni se näkyy tos ohjelmassa, mutta muuten ihan kiva esitys mun mielestä tuli!!
 
Videon näkee alla:

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Funky Huba

Taas tulee tällasta väliaika viihdettä odotellessa sitä että mä ostaisin uuden koneen ja voisin taas pistää omalta koneeltani videoita!! Viikko sitten viikonloppuna meillä oli siis kaks esiintymistä, toinen hieman vähän vakavampi Yourmove suurtapahtumassa ja toinen sitten hieman leikkimielisempi stunttikomedia ohjelma funky teamin vuotuisassa Funky Huba kilpailussa. Funky Hubassa on erilaisia hauskoja eri sarjoja johon voi osallistua ja tiukan kilpailun jälkeen me selvitiiin myös Funky Huba mestareiksi ja saatiin kultamitalit !

Tän ohjelman tarkotus oli tehä MM ohjelman pohjalta mahdollisimman hauska esitys. Aluksi tehtiin puolvoltti ylös ja mä vähän 'mokaan' ja otan jouskarin väärin, sitten vasta tajuun ja vedän sen oikein. Sen jälkeen tuodaan exin kautta käsille ja tehään kässäri niinkun oli MM_kisoissakin mutta mä teen sen kässärin maassa ja mika pitää mun jaloista kiinni! Sitte tulee Mikan käden vaihto, ihan kun olis cupie tik tok :) ja sen jälkeen teen kuperkeikan alas. Siinä vaiheessa Mika sitten 'väsyy' ja heittääkin mut tossilla spotterille, huikealle jarkko jokiselle ja ottaa hieman lepoa :D

Sitten tulee fullup chair, eli koko kierre chair nimiseen stunttiin. Se suntti on niinkun sellanen, joka paristunteissa opetetaan ihan ekaks! Mut kyllä sitä piti vähän aikaa opetellakkin tota fullup chair:iä! Siitä tehtiin sitten kierre ylös blokkiin ja vasemmasta librasta low to high jalanvaihto oikeeseen flamingoon :D Hehe, tai en tiedä mikä se oli mutta pääasia on että kaikki raajat on koukussa :D:D Ja sieltä tupla alas, se oli aika hauskaa tehä!! Mut ku ajattelin et se on vähänniinku vaaka ni teki vaan saman jutun sieltä!

Sen jälkeen jatku sitten koko ohjelman jänskin kohta.... yhen käden rewind! ...jossa sitten Mika kompastuu ja mä teenki vaan maassa voltin. SE oli hieman kyllä pelottavaa tehä se voltti siitä ku se ponnistus ei ollu ihan samallainen kun jos olis oikeesti tehny voltin ku piti näyttää siltä että tekis voltin stunttiin :D Eli enemmän takapainonen! Eli taas kerran tällanen, Dont try this at home juttu :D:D Mutta kaikki meni hyvin ja näytti hauskalta!! :D Sitten tehtiin rewind ylös, kahella kädellä ettei Mika vaan kompastuis ;) ja sitten tehtiin HIENO kolme-neljäsosa pyöriminen eteen ja exi.
Pisteenä i:in päällä oli sitten tietenkin tuo Koko Joukkueen stretsi :D ;);) Niinkun joku olikin jo tohon videoon ehtiny kommentoida!!

Hei nytten on muuten myös taas sellanen hetki että voitte huudella jos ootte nähny jotain mageeta jota meijän pitäis teijän mielestä treenata! Tässä on meillä nytten vielä viikko taukoo kun Mikan olkapää on hieman rasittunut mutta sen jälkeen vois taas alkaa puskee stuntteja ilmaan :D:D WOHOO!! :D

Ja tässä vielä siis tuo Funky Huba ohjelma


Suur kiitos kuvaajalle!!